Kansainväliset hankkeet

Tampere Testbedin kehitystyössä on hyödynnetty useita kansainvälisiä hankkeita ja projekteja. Automaattisen liikkumisen kehitystyötä tehdään eri puolilla maailmaa.

SHOW (Shared Automation Operating Models for Worldwide Adoption)

Vuoden 2020 alussa käynnistyi autonomisen syöttöliikenteen demonstrointiin keskittyvä SHOW -hanke, joka on saanut rahoituksensa Euroopan Unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta. SHOW-hankkeessa 69 partneria 13 EU-maasta tukee jaetun, verkostoituneen ja sähköistetyn automaation käyttöönottoa kaupunkiliikenteessä neljän vuoden aikajaksolla. SHOW on suurin hanke koskaan, joka pilotoi automaattiliikennettä kaupunkiympäristössä. Yli 20 kaupunkia isännöi hankkeen pilotteja. Projektin budjetti on 36 miljoonaa dollaria.

Automaattiliikenne on ainutlaatuinen mahdollisuus kaupunkiliikkumisen perinpohjaiselle muutokselle. Muutos tapahtuu, kun automaattiliikenteen kulkuneuvot integroidaan julkiseen liikenneverkkoon. Kun automaattiset kulkuneuvot ovat saatavilla kaikille, ne voivat dramaattisesti vähentää autojen määrää tiellä, sillä ne tavoittavat myös ne ihmiset ja paikat, joille perinteinen julkisen liikenteen verkko on ollut liian vaikea saavuttaa. Automaattiliikenne tulee ratkaisemaan syöttöliikenteen ja viimeisen kilometrin haasteita.

Tampereen osuus SHOW -hankkeessa on autonomisen syöttöliikenteen pilotointi Hervannan Private-LTE -verkkoa ja Hervannan aluetta hyödyntäen. Tampereen kaupunki on mukana hankkeessa ja Sitowise Oy on hankkeen Suomen koordinaattori. SHOW -hanke voi jatkossa hyödyntää tässä hankkeessa kehittyviä Tason 4 alueen ominaisuuksia. Lisäksi useissa hakemusvaiheessa olevissa Euroopan Unionin Horisontti 2020 -hankkeissa on tarkoitus hyödyntää nykyistä Hervannan testialuetta.

Lue lisää SHOW-hankkeesta

STARDUST

STARDUST -hankkeen tavoitteena on hiilijalanjäljen pienentäminen liikenteessä, kaupungin palveluissa ja kiinteistöjen elinkaaressa. Projektissa kehitetään vähäpäästöisiä ja energiatehokkaita ICT-ratkaisuja mm. sähköisen liikenteen, älykkään ulkovalaistuksen, kiinteistöjen lämmön kysyntäjouston sekä uusien asuinalueiden energiantuotannon teemoista.

Hanke on saanut rahoituksensa Euroopan Unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta. Tampereella projektia toteuttavat Tampereen kaupunki, VTT, Tampereen Sähkölaitos, Skanska, Enermix ja Aurinkotekno. Oma toteutus on käynnissä myös Espanjassa Pamplonassa ja Italiassa Trentossa. Oppeja jaetaan seuraajakaupunkeihin Kreikassa, Pohjois-Irlannissa ja Romaniassa. Projekti kestää syksyyn 2022 saakka.

Lue lisää STARDUST -hankkeesta

AUTOPILOT

VTT on ollut mukana EU-Horizon-2020 AUTOPILOT –hankkeessa, jossa kehitettiin IoT -ympäristöä automaattisen liikenteen tueksi. Projektin tuloksena syntyi MQTT -rajapinta palvelimille, joihin ajoneuvodataa voidaan kerätä ja jakaa.

Lue lisää AUTOPILOT-hankkeesta

5G-SAFE-Plus

Vuonna 2020 käynnistyi Business Finlandin rahoittama 5G-SAFE-Plus hanke, jossa Tampereen verkko toimii yhtenä kolmesta testialustasta (Oulu, Tampere, Sodankylä) automaattisen liikenteen kehittämiseen.

Syyskuussa käynnistynyt kansainvälinen hanke tähtää liikenneturvallisuuden parantamiseen. Apuna käytetään ajoneuvojen omaa teknologiaa, jonka avulla saadaan ajantasaista tietoa esimerkiksi vallitsevista keliolosuhteista ja liikenteessä tapahtuneista onnettomuuksista.

Projektissa kehitetään palveluympäristö, jossa henkilöautojen ja autonomisten ajoneuvojen keräämät havainnot säästä ja liikenteestä pystytään hyödyntämään erilaisissa ajoneuvoille suunnatuissa palveluissa.

Projektissa on mukana laaja osaajien verkosto.

Lue lisää 5G-SAFE-Plus -hankkeesta

Ride2Autonomy

Ride2Autonomy-hankkeen tavoitteena on kokeilla matalalattiaisten sähkökäyttöisten robottibussien toimintaa ja turvallisuutta oikeassa liikenneympäristössä. Samassa yhteydessä arvioidaan tällaisen robottibusseilla ajettavan syöttöliikenteen sosio-ekonomisia ja ympäristövaikutuksia sekä käyttäjien kokemuksia. Ride2Autonomy kehittää kansainvälisenä yhteistyönä myös skaalautuvan mallin robottibussien käyttämiseen ja integrointiin joukkoliikenteessä.

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 -tutkimus ja innovaatio-ohjelmasta. Ride2Autonomy toimii kahdeksassa EU-maassa. Tampereella hankkeeseen osallistuu VTT, ja yhteistyössä ovat mukana Tampereen kaupunki ja Business Tampere. Robottibussikokeilussa käytetään VTT:n AUNE-robottibussia. Tampereen lisäksi hankkeessa ovat mukana myös Aveiro (Portugali), Barcelona (Espanja), Differdange (Luxembourg), Inverness (UK), Reggio Emilia (Italia), Tarto (Viro), Trikala (Kreikka) ja Vianden (Luxembourg).

Lue lisää Ride2Autonomy-hankkeesta